Lapsen syntymäpäiväjuhlat ilman lahjoja – inspiroiva antimaterialistinen idea vai ankeuttajan turhin kosto?
Tätä asiaa pohdin tovin jos toisenkin viime kuussa. Esikoinen täytti neljä vuotta ja pidimme pienet juhlat kavereille, seuraavana päivänä sukulaisille. Kavereilta toivoimme lahjaksi lapselle ainoastaan korttia.
Onko tällainen ok? Mitä ajatuksia tällainen normin rikkominen herättää?
Ajattelin kirjoittaa pienen koonnin tästä lahjattomuuden “sosiaalisesta kokeesta”, jos sitä vaikka sellaiseksi kutsuisi.
’
***
Tätä aihetta pitää taustoittaa hieman.
Olen kirjoittanut tänne blogiin useampia tekstejä, mutta jättänyt ne julkaisematta. Kriittisyys iskee, kun en ehdi viimeistellä, kirjoittaa tarpeeksi ajatuksella ja niin edelleen. Viime aikoina useampi julkaisematon teksti on käsitellyt ilmastonmuutosta ja ekologista kriisiä – mutta nämä aiheet ovat niin hankalia, etten saa tyydyttävää tekstiä tuotettua.
Olen ollut “ilmastotietoinen” pitkään, mutta lasten saaminen on edelleen muuttanut suhdetta ympäröivään todellisuuteen. Lyhyesti sanottuna (koska muuten en saa tätäkään tekstiä kirjoitettua) tämä tarkoittaa mm. sitä, että yritän opettaa lapsilleni kestävää ja empaattista elämäntapaa ja vähentää kulutustamme.
Ennen lasten saamista mieheni ja minun suhtautuminen leluihin oli melko negatiivista. Kauhulla ajattelimme kaikkia hälyäviä muovihirviöitä, joita kotiimme saattaisi tulla. Tulihan niitä. Ja lapset rakastavat niitä. Koetamme kuitenkin pitää lelujen määrän hillittyinä ja panostaa kestävien tai käytettyjen lelujen hankintaan. Lelut ovat kuitenkin tietenkin tärkeitä: ne tuottavat iloa, lisäävät mielikuvitusta ja luovuutta, järkeilytaitoja, motorisia taitoja ja niin edelleen.
Mutta usein lelut ovat myös kasa kaukana tuotettua muovia.
Ilmaston lisäksi kannan huolta abstraktista oikeudenmukaisuudesta perheiden kesken. Tieto lapsiperheköyhyydestä ja epätasa-arvosta perheiden välillä (vaikkapa tämä) vaikuttaa minuun siten, etten ainakaan omassa arjessani halua tieten tahtoen lisätä eriarvoistavia tapoja. Näen mielessäni kuvitteellisen tilanteen isosta luokasta, jossa synttäreistä tulee kilpavarustelutaakka osallistujille ja vanhemmille.
Toisin sanoen koen jonkinlaista epämääräistä ahdistusta tavaroista, rahankäytöstä, kuluttamisesta ja sen sellaisesta. Mutta jos vain ehtisin, kirjoittaisin tästä paljon enemmän, koska vanhempana nämä asiat tuntuvat monimutkaisilta.
No niin. Sellaista kovin vakavaa pohdintaa ja hirveitä uhkakuvia pienistä 4-vuotiaan lahjoista. Olen minäkin. Ja nyt asiaan.
***
Pyörittelimme pitkään miehen kanssa vaihtoehtoja syntymäpäivälahjoiksi. (Itse asiassa jo edellisenä vuonna.) Entä jos pistäisimme lahjoille hintakaton? Tai entä jos pyytäisimme käytettyä lelua? Molemmat ideat tuntuivat huonoilta – otamme kyllä mieluusti käytettyjä leluja, mutta ei ketään kai voi usuttaa kirpputoreja koluamaan? Hyvä kun ehdin käydä itse tavallisessa kaupassa ruokaostoksilla! Ja eikö hintakattokin tunnu keinotekoiselta?
Lopulta päädyimme tähän suunnitelmaan. Ei lahjoja, tuomiseksi kortti.
Meinasin pyörtää päätöksemme useampaan otteeseen, sillä minua jännitti tällainen normin rikkominen.
Lahjan tuominen kuuluu asiaan! Lapset ilahtuvat lahjoista! Tuntuu oudolta mennä juhliin ilman lahjaa! Syntymäpäivä on (joulun ohella) se erityinen hetki, kun lapsi saa uusia leluja! (Tämä ei kyllä varmasti pidä paikkaansa. Suuri osa lapsista elää yltäkylläisyydessä. Vaikka mekin pyrimme kontrolloimaan tavaran sisääntuloa, lapsemme saavat uusia ja käytettyjä tavaroita ja vaatteita jatkuvasti, myös leluja pitkin vuotta, ja ihan meiltä itseltämmekin.)
Mietin myös tällaisia asioita:
Onko tekopyhää sanoa, että ei saa tuoda lahjaa, vaikka itse tarjoamme juhlavieraille herkkuja? Entä jos juhlissa olisi ongintaa, eikös ongintapalkintokin ole eräänlainen lahja? Entä jos joku ajattelee, että me emme halua tuoda heidän lapsilleen lahjoja? Tai entä jos joku luulee, ettemme pidä muiden meille tuomista lahjoista? Kauheaa! En haluaisi, että kukaan ajattelee mitään tällaista kuvitelmia!
Puistelin kuitenkin nämä ajatukset mielestäni. Jos joku sattuisi loukkaantumaan tästä, niin enhän minä sille oikein mitään voi. En itse missään nimessä voisi loukkaantua tällaisesta, joten miksi oletan, että joku muu loukkaantuisi?
***
Juhlat menivät mainiosti. Lapsi sai kavereilta hienot kortit. Niitä oli tehty ajatuksella ja niitä tutkittiin lapsen kanssa jälkikäteenkin. Lahjojen availua ei ollut, vaan leikkiminen alkoi heti. Välissä syötiin herkkuja – ja kerrottakoon, että lasten mielestä parasta ei ollut suklaakakku vaan marengit ja sokerittomat kauravohvelit, joita tein joukon yksivuotiaille. Sitten taas leikittiin. Omia kavereita lapsi sai kutsua kolme ja tälläkin porukalla touhua riitti niin paljon, että ongintaa tai muuta ohjelmaa ei edes muistettu.
Yksi joukon vanhemmista pohdiskeli myöhemmin, että hänen mielestään lahjattomuus jollain lailla rauhoitti juhlaa. Hän kertoi myös, että kortin tekemiseen tuli paneuduttua huolella.
En osaa itse arvioida, rauhoittiko lahjattomuus juhlia. Aikamoista mekastusta nelivuotiaat osaavat pitää! Mutta ainakaan lahjattomuus ei huonontanut lapsen mielestä juhlia. Hän odotti juhlia kovasti, ja eniten juhlissa hän odotti tärkeimpiä, eli kavereita. Ja tietysti kakkua.
Lapsemme on esikoinen, eikä ole kolunnut vielä kovin monia synttäreitä, joten häneltä toki puuttuu vahva skeema lahjojen saamisesta synttäreillä. Oli helppoa perustella hänelle, että kaverit tulevat juhlimaan, leikkimään ja syömään herkkuja.
En ole varma, kuinka helppoa asia olisi perustella kouluikäiselle. Toisaalta saattaisi olla, että vanhemmalle lapselle voisi aidosti perustella asiaa ja keskustella lahjattomuudesta. Nelivuotias ei osaa vielä argumentoida vastaan eikä ehkä ymmärrä koko asiaa. Sen sijaan vanhemmat lapset ehkä voisivat ymmärtää tasa-arvon ja ekologisuuden pointin?
***
Mutta mikä lahjattomuuden huono puoli on?
Ehdottomasti se, että lapsille on tärkeä oppia lahjan antamista. On hienoa, että voi itse saada lahjan ja toisella kertaa antaa sen. Lahjat tuovat iloa elämään. Itse ihailen myös lahjan antamisen taitoa – siis sitä, että osaa löytää toiselle jonkin hyvän lahjan. Hyvä lahja ei ole välttämättä iso tai kallis, vaan ehkä pikemminkin oivaltava ja osuva. On ihanaa voida antaa toiselle jotain.
Lahjoissa on myös se hyvä puoli, että erityisesti lapsille lahjat voivat avartaa maailmaa. Kun esikoisemme sai yllättäen 3-vuotissyntymäpäivälahjaksi muutaman pelin, aloimme pelata hänen kanssaan ja hoksasimme, miten hauskaa ja tärkeää pelaaminen on. Kun hän sai hyvät vesivärit, oli hienoa alkaa maalata. Kun hän sai karjuvan dinolelun, jota me emme välttämättä olisi ostaneet, dinosta tulikin keskeinen osa melkein kaikkia leikkejä vuodeksi eteenpäin. Ja niin edelleen.
Meillä aikuisilla on melko negatiivinen käsitys tavaroista ja kuluttamisesta, mutta koetan muistuttaa itseäni myös siitä, että lapset eivät automaattisesti ajattele asiasta yhtään mitään. Ei lapsilla ole automaattisesti odotuksia tai käsityksiä asioista. Aikuiset ja muut ihmiset antavat nämä mallit, niin hyvässä kuin pahassa. Lisäksi kasvatuksen ja arvostusten muodostumisen kannalta yksittäisiä lahjoja keskeisempää on muun kulutuskäyttäytymisen ja elämäntavan mallit, joita lapsi perheessään omaksuu. Muistan itsekin saaneeni sekä syntymäpäivä- että joululahjoiksi hirveästi lahjoja. Ei se minusta kai pahaa ihmistä tehnyt.
***
En ole varma, pidämmekö vielä ensi vuonna lahjattomat syntymäpäivät. Minulla ei ole valittamista kokemuksesta, mutta jäin miettimään, miten ilman syntymäpäiviä opettaisin omalle lapselleni antamisen merkitystä.
Toisaalta en ole täysin vakuuttunut, että syntymäpäivät ovat hedelmällisin tapa ylipäänsä opettaa lapselle antamisen iloa. Usein lahjoja on joka tapauksessa paljon, ja lahjoista tulee eräänlainen show. Eihän siinä mitään pahaa ole, mutta en tiedä, onko se tarpeellista. Enkä varsinkaan ole varma, opettaako se parhaalla tavalla antamisen merkitystä.
Ilahduttava antamisen kokemus sen sijaan oli eräs spontaani tilanne eräillä “leikkitreffeillä”. Kävin joku aika sitten lasten kanssa lapseni kaverin luona, ja tämä lapseni kaveri halusi antaa yhden omista leluistaan lapselleni omaksi. Ihan muuten vain. Asia ilahdutti aivan kaikkia!
Vastaavaa spontaania tilannetta ei ole toki synny tuosta noin vain, ei automaattisesti eikä kaikkien kanssa. Mutta se herätti kyllä ajattelemaan aihetta.
Ehkä tärkein seuraus tästä kokeilusta olivatkin, ainakin vielä, minun ajatteluuni liittyvät seuraukset. Empaattisen elämäntavan opettaminen on kokonaisvaltainen asia, eikä se liity vain yksiin synttäreihin. Mutta ehkä synttäreiden avulla voikin asettaa itsensä vanhempana alttiiksi uusille ajatuksille.
sivuhuone 