Pääsiäisen kunniaksi päätin julkaista blogissa pienen elokuva-analyysin Maria Magdaleenasta.
Miksi Maria, onko hän pääsiäisen unohdettu sankari? No, ei sentään. Katsoin kuitenkin taannoin vuonna 2018 ilmestyneen Garth Davisin ohjaaman elokuvan Maria Magdaleena, joka nostaa esiin kutkuttavia pohdintoja Marian asemasta. Niinpä tässä muutama ajatus itse elokuvasta ja kristillisestä naiskuvasta.
Minun piti kirjoittaa teksti hätäsektiosta palautumisesta jo aikoja sitten. Oikeastaan hyvä, etten kirjoittanut, koska – kuten monesti – pieni etäisyys asioista on hyvästä.
Tästä tekstistä tuli ennemminkin pohdinta synnyttäneiden naisten kehoista. Siitä, miten näistä kehoista ajatellaan, miten niistä puhutaan ja miten niitä näytetään. Ja miltä tuntuu olla kehossa, joka tuntuu yhtäkkiä vieraalta.
Aluksi kuitenkin kirjoitan lyhyesti sektiosta palautumisesta, koska lupasin. Mutta koska minun tarinani on oikeastaan aika epäkiinnostava ja yleinen, ja koska tästä aiheesta on tehty opinnäytetyökin, niin tässä linkki siihen.
Loppu alkaa lähestyä. Työ on ottanut yhä selkeämmän muodon, siinä on kaikki osiot jo olemassa johtopäätöksiä lukuun ottamatta. Äsken talletin uuden tiedoston otsikolla ”Johtopäätökset”. Sivussa lukee vielä yhtä paljon kuin otsikossa. Parin tunnin päästä tekstiä pitäisi olla vähän enemmän. Ja johtopäätösten valmis.
Ja se on todella kiinnostavaa! Ymmärsin esimerkiksi eilen olleeni väärässä eräässä asiassa.
Aika ajoin tulee sellaisia päiviä, että on yksin kotona. Kuuntelen sellaisina päivinä usein musiikkia ja tulen mietteliääksi. Musiikista seuraa jotain omituisia fiiliksiä – taas sellaisia, joita on vaikea kuvailla.
Graduni tulee (ehkäpä) käsittelemään (ainakin jossain määrin) tunteita ja (mahdollisesti) niiden kielellistämistä. (Huomaa sulkujen määrä.) Itse asiassa tämä teema oli yksi varhaisimmista muotoiluista; mitä tunteiden kielellistäminen tarkoittaa? Voiko kaikki tunteet saada kielellisiksi? Mitä se tarkoittaa, että joitain tunnetiloja ei saa kielellistettyä? Mitä ne silloin ovat?
Olen opiskelujen aikana ollut useassakin lukupiirissä. Koska opiskelijoina olemme olleet hölmöjä sen sijaan että olisimme olleet hyötyrationaalisia homo economicuksia, lukupiirikirjat ovat olleet aina omaksi sivistykseksi. Tai huviksi. Paljon kulutettua aikaa ja energiaa, ei yhtään opintopisteitä.
Kirjoja luettiin lähes aina lähilukuna: alleviivauksia, muistiinpanoja, lauseiden jankkaamista. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Yhtäkään lukupiiriä ei ole saatu vedettyä loppuun asti. Muutama on käynyt lähellä, mutta suurin osa ei todellakaan.
Vygotskin kootuissa (vol 1) on monta tärkeää kirjoitusta. Ensinnäkin siinä on julkaistu Thinking and Speech. Loppuosassa on julkaistu Vygotskin luentoja psykologiasta. Olen lukenut ne, ja nyt seuraa pientä koontia. Tarkoitus on myöhemmin koostaa muun muassa näiden pohjalta esseetä. Nämä kirjoitukset täällä eivät vielä sellaisia ole!
Luentojen aiheet ovat havaitseminen, muisti, ajattelu, emootiot, mielikuvitus ja ”tahto”. Tänään aiheena on havaitseminen. Tarkastelen sitä hajun avulla.
Alla linkittämäni ohjelma näytettiin aikanaan Ylellä, mutta poistui Areenasta. Ei kuitenkaan hätää, onhan olemassa Youtube! Joku siis on upannut ohjelman itekseen tuubiin.
Filosofiset aiheet voivat joskus vaikuttaa olevan ajalta keppi ja kirves. Tämä ei pidä paikkaansa – ainakaan aina. Esimerkiksi ruumis/mieli -ongelma on filosofian ytimessä edelleen (lue vaikkapa Simo Knuuttilan lyhyt historiikki aiheesta, avaa PDF:n). Suomessa tajunnan ja tajunnallisuuden ongelmaa on tutkinut viime aikoina mm. Antti Revonsuo. (Tulipa siitäkin Teemalta ohjelma.) Revonsuon haastattelu vuodelta 1997 löytyy täältä.
Ja se video:
sivuhuone 