Lapsiperheellisyys ja juopa välillämme

Tämä teksti on eräänlainen jatko-osa edelliselle kirjoitukselle, jossa pohdin lasten tekemisen perustelemista. Ehkä tämä on myös jonkinlainen kontribuutio lapsettomuuskeskusteluun, vaikka en alunperin sellaista halunnut kirjoittaa.

Kommentoin tässä tekstissä joitain negatiivisia käsityksiä ja stereotypioita, joita edellistä tekstiä kirjoittaessani huomasin lapsiperheellisyyteen kohdistuvan. Kommentoin myös joitain käsityksiä lapsettomista. Lisäksi yritän saada selkoa kysymykseen, onko lapsettomien ja lapsellisten välillä jokin juopa.

Tätä pitää hieman alustaa. En ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että mitään merkittävää juopaa olisi olemassa. Eroja toki. Mutta kuulostellessani monenlaisia näkemyksiä puolin ja toisin, aloin pohtia, onko lapsettomien ja lapsellisten välillä sittenkin jokin merkittävä ero ja jännite.

Kuten tapanani on, aloin kysellä muiden näkemyksiä. Kyselin ystäviltä ja tutuilta, oliko heidän mielestään lapsettomien ja lapsellisten välillä jokin juopa. Sain sekalaisia vastauksia. Erään lapsettoman mielestä lapsettomien ja lapsellisten välillä ei ole ainoastaan juopa, vaan “1000000 kilometrin galaktinen railo”. Lapselliset sen sijaan eivät tuntuneet näkevän ainakaan näin suurta juopaa.

Vastausta kysymykseen on luonnollista lähteä hakemaan eroista näiden ryhmien välillä. Mutta entäpä jos tällaiset loputtomat “erot” eivät olekaan avain erilaisten ryhmien ja negatiivisten stereotypioiden ymmärtämiseen?

Esitän arvauksen. Kenties selitys voi löytyä siitä, että lapselliset ja lapsettomat muodostavat kaksi erilaista ryhmää yhteiskunnassa, jotka kamppailevat omasta kulttuurisesta oikeutuksestaan.

Lue loppuun

Miksi lapsia tehdään?

Olen kirjoittanut tätä tekstiä kohta neljä vuotta, siis suurin piirtein esikoiseni syntymästä lähtien. Miksi minulla on lapsia? Miltä lapsen saaminen on merkinnyt minulle? Jo neljä vuotta sitten tuntui siltä, että pitäisi selvittää ja selittää lapsellistumistaan. Nyt, vuonna 2020 tuntuu kuitenkin yhä enemmän siltä, että jotenkin tätä kai pitäisi osata perustella.

Julkinen keskustelu lapsettomuudesta on, kuten monissa puheenvuoroissa on tuotu esiin, täysin mahdoton. “Moraalipaniikki”, joka päätyy pääasiassa syyllistämään nuoria naisia (ei miehiä) itsekkyydestä, ei selitä eikä anna ratkaisua nykyiseen lisääntymishaluttomuuteen, eikä siten voi johtaa mihinkään. Minulla ei ole tavoitetta propagoida lasten tekemistä, mutta jatkuva lapsettomuuspuhe tuntuu jollain oudolla tavalla koskettavan minuakin, vaikka olen lapsellinen.

Tällä kertaa aion saada kirjoituksen loppuun. Sysäyksenä tämänkertaiselle aloittamiselle toimi kuuntelemani Mikä meitä vaivaa -podcastin vauva-jakso sekä Heidi Maksimaisen Vauvattomuusbuumi -niminen kirja, jonka luin loppuvuodesta. Kuuntelin myös tätä kirjoittaessa Omaa luokkaa -podcastin jakson Lisääntymisen pelko.

Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa pohdin lapsen tekemisen syitä, sekä omia että esitettyjä sellaisia.

Lue loppuun

Kehovieraudesta, kehopositiivisuudesta ja äitien vatsoista

Minun piti kirjoittaa teksti hätäsektiosta palautumisesta jo aikoja sitten. Oikeastaan hyvä, etten kirjoittanut, koska – kuten monesti – pieni etäisyys asioista on hyvästä.

Tästä tekstistä tuli ennemminkin pohdinta synnyttäneiden naisten kehoista. Siitä, miten näistä kehoista ajatellaan, miten niistä puhutaan ja miten niitä näytetään. Ja miltä tuntuu olla kehossa, joka tuntuu yhtäkkiä vieraalta.

Aluksi kuitenkin kirjoitan lyhyesti sektiosta palautumisesta, koska lupasin. Mutta koska minun tarinani on oikeastaan aika epäkiinnostava ja yleinen, ja koska tästä aiheesta on tehty opinnäytetyökin, niin tässä linkki siihen.

Lue loppuun

Lahjattomat synttärit

Lapsen syntymäpäiväjuhlat ilman lahjoja – inspiroiva antimaterialistinen idea vai ankeuttajan turhin kosto?

Tätä asiaa pohdin tovin jos toisenkin viime kuussa. Esikoinen täytti neljä vuotta ja pidimme pienet juhlat kavereille, seuraavana päivänä sukulaisille. Kavereilta toivoimme lahjaksi lapselle ainoastaan korttia.

Onko tällainen ok? Mitä ajatuksia tällainen normin rikkominen herättää?

Ajattelin kirjoittaa pienen koonnin tästä lahjattomuuden “sosiaalisesta kokeesta”, jos sitä vaikka sellaiseksi kutsuisi.

Lue loppuun

Ruokaa, ruokaa, ruokaa viidelle viikolle

Olen varmaan kehittymässä jonkinlaiseksi tehokkaaksi marttaihmiseksi – joskaan en edelläänkään osaa tunnistaa sieniä, neuloa, ommella, siivota tahi pitää asioita muutenkaan järjestyksessä. Mutta ruokaa alan osata laittaa. Ja nyt olen ylittänyt itseni tekemällä ruokasuunnitelman viidelle viikolle!

Jaan listan täällä. Listaa saa käyttää vapaasti inspiraation lähteeksi. Listassa on kasvis- ja kalaruokia, lounas ja illallinen.

Lue loppuun

Opimme syömään

Kirjoitin helmikuussa syömisestä nirson kolmevuotiaan kanssa. Pari kuukautta on kulunut, ja uusia oivalluksia on kuin onkin tapahtunut. Ja muutoksia.

Tuolloin kirjoittaessa tulin sellaisiin johtopäätöksiin, että lapsen syömään kannustamisessa tärkeintä on minun, siis vanhemman omien tunteiden tunnistaminen ja ajan antaminen lapselle.

Teräviä oivalluksia! Kukaan ei varmaan koskaan ole tällaista hoksannut. Mutta kuten kirjoitin, ei ole aina niin helppoa “toimia oikein”, kun on ns. tilanne päällä. Ainainen ruoanlaitto väsyttää, monotoninen ruokavalio huolettaa ja yhtäkkiä omat kasvatusvoimavarat ja -taidot tuntuvat olemattomilta. Makaronissa voi olla yllättävän paljon proteiinia, mutta ei se paljoa lohduta.

Jotain on kuitenkin tapahtunut muutamassa kuukaudessa. Jokin positiivinen nytkähdys. Ja kun jälleen kerran vihdoin ehdin kirjoittaa, kirjoitan nyt ylös näitä muutamia ajatuksia – jopa ainakin yksi konkreettinen vinkki on antaa!

Asiasanat tällä kertaa ovat varmaankin: vinkkejä, vanhemmuuden iloja, valikoivat syömärit ja zen.

Lue loppuun

Ruokaohjeita nirsoille: smoothiejäätelöt

Ruokabloggaamiseni jatkuu. Tässä toinen ja mahdollisesti viimeiseksi jäävä ruokavinkki valikoiville lapsille. Mahdollisesti viimeinen ruokavinkki siksi, että ei näitä vinkkejä edelleenkään ole paljoa meidän perheessä!

 

 

Lue loppuun