Kysymykset edellä

Puhuin muistaakseni kesällä erään filosofian opettajani kanssa filosofian opettamisesta. Valitin, kuinka filosofiaa opiskeleville syntyy (tai sitten se ei muutu) yliopistossa ihmeellinen käsitys siitä, mitä filosofia on ja miten sitä pitää opettaa. Järkevistä ihmisistä tulee sellaisia, että kanniskellaan tunneille ”aitoja artefakteja”, puhutaan subjektiivisesta idealismista, emergenssistä, puhtaan järjen kritiikistä (voi hyvä luoja) ja etiikan tunnilla käsitellään antirealistisia kantoja.

Ei esimerkiksi puhuta niistä eettisistä ongelmista, joita oppilaat kohtaavat.

Minäkin olen siis tehnyt tuota kaikkea. (Paitsi Kantia.) Perusidea kai kuitenkin on, että opettajan pitäisi käyttää oman oppiaineensa teoreettista osaamistaan apuna ajattelun kehittämisessä, ei yrittää iskostaa sitä sellaisenaan oppilaisiin. Ei kukaan halua mitään akateemisen filosofian miniatyyriä lukioon.

Koetan rypistellä tästä itsekin vähitellen eroon. Ongelmat ja kysymykset edellä eteneminen vaatii kuitenkin paljon enemmän työtä opettajalta kuin se, että lataat jonkin diasarjan historiasta. Tai ehkä kyseessä on joku ajattelutavan ympärikäännös, joka pitäisi vain tehdä. Luottaa siihen, että ilman faktakasaa pärjää ja opitaan.

En ole oikein löytänyt hyvää filosofian opetusmateriaalia. Parhaana kirjasarjana pidän Filosofian haasteet -sarjaa, tosin sillä varauksella, että en ole käyttänyt sitä opetuksessa. Joululahjaksi ihkulta puolikkaaltani sain Ajatellaan yhdessä -opaskirjan. Se on paikoitellen sopivampi lukiolaisia nuoremmille (tarkoitettu peruskouluun), mutta vähän modattuna tehtävät sopivat lukioonkin. Pitää muistaa, että lasten ja nuorten ajattelu eivät välttämättä eroa niin paljon kuin filosofian oppiaineen äärellä joskus kuvittelee. Oleellista on aktiivinen tekeminen, ajattelu, lauseiden muodostaminen omasta suusta ulos, ihan sama minkä ikäinen on.