Nirson lapsen reseptejä: letut

Ta-daa, tänään minustakin tuli ruokabloggaaja!

No ei sentään. Päätin kuitenkin kirjoittaa ylös joitain “nirson lapsen reseptejä” blogiinkin. Joku voi niistä hyötyä, ehkä, kenties, ja mistä sitä tietää.

Nyt kun lapsi on reilu kolme vuotta, me syömme pääruoaksi lähinnä lettuja hillolla ja kanamunia, ajoittain makaronia ja raejuustoa. Puolisen vuotta sitten taistelin vastaan ja tarjosin muutakin, mutta nyt olen hyväksynyt, että kaikki on vain lettua. Joten tässä teillekin kaksi lettureseptiä, olkaa hyvät!

Lue loppuun

Synnytyskertomuksia: hätäsektio

Kun olin saanut ensimmäisen lapseni, huomasin, että mihin tahansa meninkin, alkoi spontaani synnytyskokemusten kertominen äitien kanssa. Minusta se oli ja on edelleen kiehtovaa. En tiedä, voiko sanoa näin vailla muttia ja poikkeuksia, mutta ainakin jollain tasolla synnytyskertomukset yhdistävät synnyttäneitä naisia, iästä ja synnytystavasta riippumatta.

En aiemmin ajatellut kirjoittaa julkista synnytyskertomusta – varsinkin kun ensimmäinen synnytykseni oli aika tavanomainen. Mutta jälkimmäinen synnytykseni ei ollut tavanomainen ja siitä on aiheutunut minulle tiettyjä pulmia. Päätin siis kirjoittaa kokemuksiani hätäsektiosta.

Aluksi oli tarkoitus kirjoittaa vain palautumisesta, mutta sitä oli vaikea kirjoittaa ilman kuvausta hätäsektiosta. Kuten tavallista, teksti alkoi venyä. Teksti on siis jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on kuvaus hätäsektiosta. Toisen osan palautumisesta kirjoitan ja julkaisen myöhemmin. Jos joku hätäsektion kokenut eksyy tälle sivulle, niin löytää kenties vertaistukea ja toivottavasti palautumistekstistä tietoa.

Lue loppuun

Syömään opettelemassa

“Etkö sä voisi edes MAISTAA sitä?”

Niin, kolmevuotiaani “ei tykkää ruoasta”, kuten hän itse sanoo. Seuraava kirjoitus käsittelee ruokaa ja syömistä. Se on – jälleen kerran – yritys jäsentää omia ajatuksiani ja tunteitani ja oppia toimimaan jotenkin paremmin.

Valitettavasti tekstissä ei ole “vinkkejä” syömiseen kannustamiseksi. Tällaiset vinkit olisivat aika falskeja, koska erityisiä keinoja ei minulla oikeastaan ole. Mieleen muistuu tapaus pedagogisten opintojen ajoilta. Luennoitsija kertoi, että aina osa opiskelijoista vaatii häneltä opettamisen “työkalupakkia”, tai vinkkilistaa, jonka avulla homma hoituu luokassa. “Ei se niin mene!”

Ei mene opettamisessa, ei mene kasvattamisessa.

Lue loppuun