”Kaiken filosofian pohjalla on ihmettely; kysymykset vievät sitä eteenpäin; välinpitämättömyys merkitsee filosofian loppua.”
Näin on todennut Michel de Montaigne. Asiasta voi varmaankin olla samaa mieltä. Ahdistavin ja lannistavin tunnekokemus koulussa on opiskelijoiden (ja tietenkin myös opettajien) välinpitämättömyys.
Kysymykset vievät eteenpäin. Jos ei ole omia kysymyksiä, ei ole mitään omia näkökulmiakaan, joita voisi pohtia. Ja jos ei ole kysymyksiä, ei ole vastauksiakaan.
Toisaalta: voiko olla mitään ärsyttävämpää ja keinotekoisempaa asiaa kuin ihmettely?
Mutta luin paria viikkoa sitten Descartesilta toisen ajatuksen, joka liittyy tähän. Se on aika hyvä!
Descartes esittelee ja analysoi Mielen liikutuksissa erilaisia tunteita. Hämmästys on Descartesin mukaan tunne, joka syntyy silloin kun huomataan jotain uutta tai epätavallista. Ihan ok määritelmä lyhykäisyydessään, sanoisin. Tällainen hämmästyksen tunne saattaa tulla esimerkiksi koulussa oppitunnilla, tai lukiessa uutta tekstiä, nähdessään jonkun tekevän jotain yllättävää… Mutta Descartes jatkaa tunteen merkityksestä ja toteaa, että liiallinen hämmästys voi estää järjen toimintaa ja siitä voi tulla tapa, jos hämmästystä ei korjata.
Tämä on todella hyvä pointti. Mitä merkitystä on ihmettelyllä, jos sen jälkeen ei pyritä POIS ihmettelystä?
Lukion filosofiassa on minusta muutamia sudenkuoppia. Yksi sudenkuoppa, joka otti päähän jo omana lukioaikana, on tämä: entä jos maailmaa ei olekaan olemassa, vaan kaikki on omaa miellettäni? Entä jos tuolia ei ole?
Spekulaatiot ja erilaiset vaihtoehtoversiot todellisuuden epätodellisuudesta ovat sellaisia, joita voi keksiä loputtomasti.
Tällaiset ajatuspoluthan eivät välttämättä ole pahoja asioita sinänsä. Ne voivat olla välttämättömiä matkan varrella, välttämättömiä kysymyksiä. Ne voivat myös olla hauskoja ajatusleikkejä, joista saa aikaiseksi hauskoja väittelyjä tietyssä, avoimessa ja leikkisässä mielentilassa.
Jos nämä ajatusrakennelmat otetaan kuitenkin liian vakavasti, ne aiheuttavat järkeä estävää liiallista hämmästystä. Jos tuolin olemassaolon epäily jää päälle, niin lopputulos ei ole kovin kummoinen. Lukiolainen voi aloittaa ihmettelystä, mutta jos hän jää ihmettelyn tasolle, esittämään loputtomia retorisia kysymyksiä, mitä silloin on opittu?
sivuhuone 