Lapsiperheellisyys ja juopa välillämme

Tämä teksti on eräänlainen jatko-osa edelliselle kirjoitukselle, jossa pohdin lasten tekemisen perustelemista. Ehkä tämä on myös jonkinlainen kontribuutio lapsettomuuskeskusteluun, vaikka en alunperin sellaista halunnut kirjoittaa.

Kommentoin tässä tekstissä joitain negatiivisia käsityksiä ja stereotypioita, joita edellistä tekstiä kirjoittaessani huomasin lapsiperheellisyyteen kohdistuvan. Kommentoin myös joitain käsityksiä lapsettomista. Lisäksi yritän saada selkoa kysymykseen, onko lapsettomien ja lapsellisten välillä jokin juopa.

Tätä pitää hieman alustaa. En ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että mitään merkittävää juopaa olisi olemassa. Eroja toki. Mutta kuulostellessani monenlaisia näkemyksiä puolin ja toisin, aloin pohtia, onko lapsettomien ja lapsellisten välillä sittenkin jokin merkittävä ero ja jännite.

Kuten tapanani on, aloin kysellä muiden näkemyksiä. Kyselin ystäviltä ja tutuilta, oliko heidän mielestään lapsettomien ja lapsellisten välillä jokin juopa. Sain sekalaisia vastauksia. Erään lapsettoman mielestä lapsettomien ja lapsellisten välillä ei ole ainoastaan juopa, vaan “1000000 kilometrin galaktinen railo”. Lapselliset sen sijaan eivät tuntuneet näkevän ainakaan näin suurta juopaa.

Vastausta kysymykseen on luonnollista lähteä hakemaan eroista näiden ryhmien välillä. Mutta entäpä jos tällaiset loputtomat “erot” eivät olekaan avain erilaisten ryhmien ja negatiivisten stereotypioiden ymmärtämiseen?

Esitän arvauksen. Kenties selitys voi löytyä siitä, että lapselliset ja lapsettomat muodostavat kaksi erilaista ryhmää yhteiskunnassa, jotka kamppailevat omasta kulttuurisesta oikeutuksestaan.

Advertisement

Kehovieraudesta, kehopositiivisuudesta ja äitien vatsoista

Minun piti kirjoittaa teksti hätäsektiosta palautumisesta jo aikoja sitten. Oikeastaan hyvä, etten kirjoittanut, koska – kuten monesti – pieni etäisyys asioista on hyvästä.

Tästä tekstistä tuli ennemminkin pohdinta synnyttäneiden naisten kehoista. Siitä, miten näistä kehoista ajatellaan, miten niistä puhutaan ja miten niitä näytetään. Ja miltä tuntuu olla kehossa, joka tuntuu yhtäkkiä vieraalta.

Aluksi kuitenkin kirjoitan lyhyesti sektiosta palautumisesta, koska lupasin. Mutta koska minun tarinani on oikeastaan aika epäkiinnostava ja yleinen, ja koska tästä aiheesta on tehty opinnäytetyökin, niin tässä linkki siihen.

Synnytyskertomuksia: hätäsektio

Kun olin saanut ensimmäisen lapseni, huomasin, että mihin tahansa meninkin, alkoi spontaani synnytyskokemusten kertominen äitien kanssa. Minusta se oli ja on edelleen kiehtovaa. En tiedä, voiko sanoa näin vailla muttia ja poikkeuksia, mutta ainakin jollain tasolla synnytyskertomukset yhdistävät synnyttäneitä naisia, iästä ja synnytystavasta riippumatta.

En aiemmin ajatellut kirjoittaa julkista synnytyskertomusta – varsinkin kun ensimmäinen synnytykseni oli aika tavanomainen. Mutta jälkimmäinen synnytykseni ei ollut tavanomainen ja siitä on aiheutunut minulle tiettyjä pulmia. Päätin siis kirjoittaa kokemuksiani hätäsektiosta.

Aluksi oli tarkoitus kirjoittaa vain palautumisesta, mutta sitä oli vaikea kirjoittaa ilman kuvausta hätäsektiosta. Kuten tavallista, teksti alkoi venyä. Teksti on siis jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on kuvaus hätäsektiosta. Toisen osan palautumisesta kirjoitan ja julkaisen myöhemmin. Jos joku hätäsektion kokenut eksyy tälle sivulle, niin löytää kenties vertaistukea ja toivottavasti palautumistekstistä tietoa.