Vauvan nukkuminen osa 1: kun vauva ei nuku

Pienten lasten vanhemmat ovat väsyneitä. Ensimmäinen vuosi on vaikea. Jotkut vauvat vain nukkuvat huonosti. Ja niin edelleen.

Perinteinen vanhemmuusaihe, nukkuminen – tai nukkumattomuus – on tullut meidänkin perheessämme tutuksi. Jos jostakin olisin itse tarvinut tietoa ennen vauvan syntymää, se on (koliikin lisäksi) vauvan nukkuminen. Tiedossa ehkä muutama vinkki, ja vähän pohdintaa jaksamisesta, unesta ja unikoulusta.

Koska näiden blogitekstien kirjoittaminen ei kerta kaikkiaan onnistu kuin about viiden minuutin pätkissä (tämän tekstin lukemisen jälkeen on ehkä helppo päätellä, miksi näin), olen jakanut tämän tekstin kahteen osaan.

Vauvan nukkuminen osa 1: kun vauva ei nuku

Vauvan nukkuminen osa 2: vauvan unikoulu

Omalaatuisten vauvojen uni

Oletan, että tätä tekstiä lukevat tietävät jotain vauvojen nukkumisesta. Jos et tiedä, niin tässä tiiviisti muutama arkinen havainto.

Vauvat, eli alle vuoden ikäiset ihmisen alut, ovat vähän outoja. Etenkin ensimmäiset kuukaudet ne nukkuvat “miten sattuu”.

  • Vuorokausirytmi kehittyy vähitellen. Se on aluksi ihan mitä sattuu.
  • Vauvat eivät osaa nukahtaa ilman apua, ainakaan joka kerta.
  • Vauvat eivät välttämättä pysy unessa ilman apua.
  • … mistä huolimatta vauvoja voi olla ihan mahdotonta herättää kesken unen (eikä niin kannatakaan tehdä ilman jotain merkittävää syytä).
  • Vauvojen vireystilat ja unitottumukset ovat yksilöllisiä asioita. (Esim. meillä vauva ei ole koskaan “torkahdellut”, vaan nukkuminen on on/off -tyyppistä.)
  • Jokainen kuukausi (jokainen viikko) tuo vauvan elämään uutta, joten se, mikä toimi eilen, ei ehkä toimi enää tänään.

Vauvan unesta löytyy paljon tietoa netistä ja tietenkin neuvolasta. Suosittelen jälleen väestöliiton sivuja. Tässä linkki 0-6 kk uneen ja tässä 6-12 kk uneen (alta löytyy PDF-tiedostot). Tieto ja neuvot saattavat lisätä tuskaa (nimim. “kokemusta on”), mutta tieto kuitenkin auttaa, kunhan muistaa, että jokainen lapsi on omanlaisensa, eikä noudata välttämättä jotain kaaviota, ja että jokainen vanhempi saa tehdä omat päätöksensä. Yksinkertaista, mutta välillä silti niin vaikeaa.

Ongelmia voi olla nukahtamisessa ja unessa pysymisessä. Ongelmat voivat olla yö- tai päiväunissa. Vaikeinta vanhempien kannalta lienee se, että lapsi ei pysy yöllä unessa. Mutta voin vakuuttaa, että kyllä päiväuntenkin katkonaisuus voi saada hermoraunioksi.

Eräs kaveri antoi minulle kiinnostavan linkkivinkin, jossa listataan eri ikäkausille tyypillisiä nukkumis- ja valveillaoloaikoja, joiden avulla vauvan vuorokausirytmiä voi yrittää rytmittää. Jaan tätä linkkiä nyt eteenpäin, avaa, lue! Aivan pientä vauvaa ei voi eikä pidäkään rytmittää, mutta vähän myöhemmin rytmittäminen on hyödyllistä. Ja mitä vanhemmaksi vauva tulee, sen tärkeämpää se on, ainakin ollut tässä perheessä.

Temperamentti on ehdottomasti merkittävä tekijä nukkumisessa. Oman kokemukseni perusteella yksi tärkeimmistä asioista nukkumisasioidenkin kannalta on se, että oppii tuntemaan oman vauvansa. Tässä auttaa se, että hankkii ylipäänsä tietoa vauvojen nukkumisesta ja erilaisista vauvoista. Kuulostaa vähän ylimieliseltä, “kukapa ei omaa vauvaansa tuntisi”. Mutta kyllä häneenkin täytyy tutustua, eikä se käy ihan hetkessä. Sitä paitsi tunteminen on ensimmäinen askel, sen pohjalta pitäisi yrittää ohjata lasta. Ja sepä vasta onkin vaikea temppu. Se vaatii vanhemmalta itseltään itsetuntemusta, kärsivällisyyttä ja mitä muuta.

Nyt kerronkin hieman omasta vauvastani. Kaikki omat nukkumisvinkkini ja kokemukseni kumpuavat tietenkin juuri hänen yksilöllisistä ominaisuuksistaan!

Vauvallani oli, kuten olen kirjoittanut, koliikki ensimmäiset pari kuukautta. Se ei ole luonteenpiirre, mutta on vaikuttanut hänen elämänsä alkuun ja nukkumisiinsa todella paljon. Hän on ollut syntymästä asti jäntevä, virkeä, aktiivinen, tarkkaavainen, sosiaalinen ja dramaattinen, jos näin voi kuvailla. Hän ei tuherra itkua, vaan karjuu täyttä kurkkua. Hänellä on vahva rytmi siinä mielessä, että jos ei ole uniaika, unta ei tule. Jos uniaika menee ohi, unta ei tule. Hän ei ole koskaan “pilkkinyt” eikä nukahtanut vahingossa syliin. (Ensimmäisten kuukausien aikana hän nukahti jonkin aikaa lattialle itsekseen, mutta vain aamupäivisin. Sitten sekin loppui.) Vauvani on hurmaavan iloinen, ilmeikäs ja tarkka lapsi, jota on ollut vaikea saada rauhoittumaan nukkumaan. Edelleen kymmenkuisena hän ottaa vielä juuri ennen iltapuuroa kiihdytyksiä olohuoneessa. Väsymys kuitenkin iskee kuin salama (mutta nukahtaminen ei).

Ensimmäiset puoli vuotta meillä

Jos ehdin (heh heh…), niin teen myöhemmin tarkemman koonnin ensimmäisen vuoden kehityksen etenemisestä ja unista. Tässä kuitenkin muutama ajatus ekasta puolivuotisesta.

Koliikki varmaankin vaikutti aika paljon siihen, että vauvan nukkumistarpeiden tunnistaminen ei ollut helppoa, vaan siihen meni kauan aikaa. Hän saattoi itkeä seitsemänkin tuntia putkeen siten, että välissä hän nukahti kaksi kertaa, 15 minuutiksi. En tiedä edelleenkään, onko se fysiologisesti mahdollista, vai oliko vauvalla välissä jotain mikrounia, joita emme pystyneet havaitsemaan.

Todellisuudessa kuitenkaan pieni vauva ei jaksa valvoa kovin kauaa, eikä häntä pidä valvottaa parempien yöunien toivossa. Isommilla lapsilla voi kerryttää ns. unipainetta, pikkuvauvalla ei voi. Yleisesti ottaen vauvoihin näyttäisi pätevän se, että mitä vilkkaampi päivä (tai mitä huonommin nukutut päiväunet), sitä vilkkaampi yö (eli huonommin nukuttu yö).

Yöheräilyä helpottaa useimmilla perhepeti tai sivuvaunu. Meillä on käytetty molempia. Ihastelen ja hämmästelen ihmisiä, jotka nukkuvat hyvin perhepedissä. Toivottavasti meilläkin vielä joskus päästään siihen.

Toiseksi, vauva ei välttämättä näytä väsyneeltä, vaikka on väsynyt. Jotkut vauvat vain haukottelevat väsymystään ja nukahtavat, meillä väsymyksestä seurasi – ja seuraa edelleen – yliväsymysraivareita. Siinä vaiheessa, kun väsymyksen merkit ovat ilmiselvät, voi olla jo “liian myöhäistä”, eikä vauva pysty rauhoittumaan.

Emme myöskään pystyneet opettelemaan tai varioimaan nukahtamistapoja mitenkään. Koliikkikauden aikana ainoa toimiva nukutuskeino oli vaunulenkki. Kaikki muu oli lähinnä väsytystaistelua ja huutamisen hillitsemistä. Niinpä vauva oppi assosioimaan nukahtamiseensa liikkeen ja tärinän.

Alussa koliikkia lukuunottamatta vauva nukkui yöt suht hyvin. Olimme ihan virkeitä miehen kanssa aluksi, kun menimme vauvan kanssa samaan aikaan nukkumaan ja vauva nukkui 3-4 tunnin pätkiä eikä itkenyt yöllä valvoskellessaan. Mies nukutti yöllä vauvan (joka pulautteli massiivisesti pitkien röyhtäytystenkin jälkeen) olkapäälle vaipanvaihdon jälkeen.

Koliikkikautena vauva valvoi pahimmillaan aamuseitsemään (kyllä) asti huutaen ja mies kävi öisin vaunukävelyillä. Mutta kun uni tuli vauvalle, hän nukkui putkeen neljä, joskus “vahingossa” seitsemän tuntia. Yösyömisistä hän nukahti nopeasti, samoin minä.

Kun vauva jossain kolmen kuukauden kiepissä alkoi hieman rauhoittua ja nukahtaa iltaisin rinnalle, oli se suuri voitto. Koliikin jälkeen kaikki, mikä vähensi itkua, tuntui ihanalta. Päivisin kuitenkin käytiin vaunulenkeillä nukkumassa.

Kun koliikista oli selvitty, ehdittiin hetki huoahtaa. Neljän kuukauden kieppeillä alkoi kuitenkin uusi kausi, ja vauva alkoi hulinoida yöllä ja päivällä. Nelikuisen hulinoista voi lukea täältä. Tämän “kauden” jälkeen hulinointi jatkui ja otti vain erilaisia muotoja noin 8-9 kuukauden ikäiseksi asti. Välillä päiväunet ovat olleet mahdottomia, välillä yöt. Välillä molemmat. On hampaat, sairastelu (onneksi meillä vain vähän), ja kaikkein pahimpana liikkumaan oppiminen.

Tästä kaudesta on sanottava sama kuin koliikista: onneksi se on ohi.

Joskus vauvan touhut ja itkut yöllä voivat olla niin hillittömiä, että saattaa alkaa epäillä, että vauvalla on jotain vakavampaa menossa, mutta todennäköisesti hänellä ei ole. Toki sekin on mahdollista.

Olen ihmetellyt monta kertaa sitä, miten on mahdollista, että vauva on käsittämättömän väsynyt, mutta ei silti nuku vaan huutaa. Vauva ei koskaan syönyt tuttia, en saanut häntä suostumaan kantovälineisiin ensimmäiseen neljään kuukauteen, ja myöhemmin nukkui niissä vain lyhyitä pätkiä, eikä ole ollut erityisen kiinnostunut uniräteistä. Syliin nukuttaminen aiheutti lähinnä raivoa, samoin silittely ja kaikenlainen taputtelu.

Viiden kuukauden kieppeillä katselet pinnasänkyyn toivottomasti. Vauva huutaa, kierii, heräilee.

“Se on kuin joku villieläin”, mies totesi siinä seitsemän kuukauden kiepissä, kun vauva konttasi kaatuillen pinnasängyssään ympyrää ja vaikeroi. Sentään jotkut asiat naurattavat yölläkin.

Puolen vuoden kiepissä kehitin pyhän vihan kaikkia mopon pärisyttelijöitä kohtaan, ja itse asiassa kaikkia pärisyttelijöitä, paukauttelijoita, kolistelijoita, kilistelijöitä, kiljujia ja tupakoijia (haju) kohtaan. Pyhä vihani leihahtaa edelleen kun joku torvi komentaa koiraansa juuri vaunujeni kohdalla ja vauva parahtaa itkuun, vaikka nykyään uni jatkuukin yleensä jo helpommin.

Miten sitten saimme vauvan nukkumaan neljän kuukauden jälkeen? Rinnalle. Ja minusta se onkin ihana nukutuskeino, varsinkin pienelle vauvalle. Ja se yleensä toimi. Muistan kuitenkin, että jossain viiden kuukauden kieppeissä sekään ei onnistunut, vaan vauva yritti kieriä ja potkia itseään pois ja oli samalla tississä kiinni. Hirveän helppoa nukkua itse. Ja hirveän helppoa keksiä, että miten hitossa vauvan nyt voi saada nukkumaan.

Vauvan unentarve ja rytmit muuttuvat nopeasti (kuten kaikki muukin ensimmäisen vuoden aikana). Eka vuosi on todellakin sekoilua vanhemmille (tai no, ainakin minulle), mutta erityisesti ensimmäinen ikävuosi on hurjan kehityksen aikaa vauvalle. Ei ole ihme, että vauvan elämä on levotonta. (Tästäkin olen itseäni monta kertaa muistuttanut ja itseäni lohduttanut.)

Miten tätä jaksaa?

Minulta kyseltiin jaksamista heti vauvan syntymän jälkeen tosi paljon enemmän kuin joskus puolen vuoden kiepissä. Mutta alkuvaihe ei ollut mielestäni ollenkaan pahinta. Raskaushormonit auttavat heräilyssä, ja erityisesti oma takaisin nukahtaminen oli todella nopeaa, millä on iso merkitys. Vanhemman kannalta jaksamisessa auttaa, jos saa nukuttua vähintään kolme tuntia, siinä ehtii jo saada syvääkin unta. Vauvan koliikki kyllä väsytti, mutta eri tavalla. Periaatteessa saimme yöunta hyvin. Kävin päivittäin reippailla kolmenkin tunnin vaunulenkeillä ihan ongelmitta.

Väsymys tuli vasta myöhemmin. En ole ollut vielä elämässäni niin väsynyt kuin olin vauvan elämän vaiheet viidestä noin yhdeksään kuukauteen. Siinä ei enää hormonit auta. Ja siinä vaiheessa vauva nukkuu vuorokaudessa vähemmän kuin aluksi.

Vauva ei nukkunut yöllä kuin alle puolesta tunnista pariin tuntiin kerralla (mikä sekin on enemmän kuin joidenkin vauvojen “vartin pätkät”). Päivällä hän ei nukkunut paitsi vaunulenkillä tai jatkuvasti parvekkeella heijaten. Ja kun parvekkeelle kuului joku moottorin pärähdys pihalta, vauva heräsi heti itkemään. Aurinko paistaa parvekkeelle: itku. Vedät vessanpöntön ja ääni kuuluu parvekkeelle: itku. Tuuli saa parvekkeen lasin avausnauhan kopisemaan lasiin: itku. Vastakkaisen talon työmaa: ITKU.

Sitä alkaa olla ihan oikeasti hermoromahduksen partaalla ja tekee mieli kiljua viattomalle ruohonleikkaajalle jotain tosi rumaa.

Siinä vaiheessa myös joka ilta ahdisti ja nukkumaanmeno pelotti jo etukäteen.

Muistan miettineeni, että jos vauva nukkuisi vaikka tunnin putkeen päivällä – mitä kaikkea sitä saisikaan aikaiseksi! Mutta ei ole nukkunut.

Nyrkkisääntö kai on, että niin kauan kuin itse jaksaa, niin elelee miten elelee ja nukuttelee lasta niin kuin nukuttelee. Jaksaminen on tosi subjektiivinen asia. Me venytimme unikouluttamisen aloittamista pitkään, koska periaatteessa olimme jaksamisen rajoilla ja toivoimme jatkuvasti, että jospa se siitä.

Itse asiassa luulen, että aika moni ihminen, vanhempi, ajattelee, että vielä minä kuitenkin jaksan – vaikka tosiasiassa kärsii jo vaikka mistä liian vähän unen oireista. Varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa saattaa haluta kuulostella ja myös pelätä uusia ratkaisuja. Ehkä Suomessa on myös melko vahvasti läsnä ensinnäkin se tuttu pärjäämisen vaatimus, mutta myös ajatus, että huonosti nukkuminen kuuluu asiaan (ja että se pitää kestää).

Valitettavasti minulla ei oikeastaan ole mitään neuvoja jaksamiseen. Itsehän käytin tällaisia metodeja:

  • Valittaminen
  • Valittaminen
  • Valittaminen

Toki myös yritin levätä kun mahdollista. Lopetin vauhdikkaiden vaunulenkkien tekemisen ja aloin enemmänkin katsella maisemia, vaikka se tarkoittikin liikunnan vähentymistä. Yritin ajatella ja järkeillä asiaa. Sain hoitoapua, kun kävimme sukulaisissa. Itse asiassa myös kaverit tarjosivat hoitoapua. Sitten lopulta alkoi unikoulu.

Neuvoja vauvan nukuttamiseen?

Olen koittanut kirjoittaa tätä tekstiä sekä itselleni muistutukseksi, mutta myös meillä kokeiltujen keinojen näkökulmasta. Valitettavasti mitään maagisia, kaikille toimivia kikkoja ei vain ole. Joillain sitten vain on tällaisia vauvoja.

Jos vauvalla ei ole mitään nukkumista estävää sairautta, niin yleensä vähintään puoleen vuoteen asti pitää vain koettaa selvitä. Kun olin itse jossain vaiheessa lukenut pään pyörryksiin erilaisia ohjeita, päädyin siihen, että teen fiiliksen mukaan. Tällaiselle järkeilijälle ja tiedon etsijälle on ollut mahtavaa huomata, että omien tuntemusten seuraaminen ongelmien edessä on monessa kohtaa todellakin kannattanut.

Periaatteessa tietyistä perusasioista on varmasti hyötyä, vaikka ne eivät heti auttaisikaan.

Kun laittaa vauvan samaan aikaan ja samalla tavalla nukkumaan, vauva voi jopa oppia rauhoittumaan tietyistä merkeistä. (Tai näin olen kuullut, ei ole toiminut kylläkään meillä. Mutta nukkumaan on meillä silti laitettava tismalleen oikealla hetkellä tai pieleen menee.) Arjen rytmit ja rutiinit ovat ylipäänsä vauvoille ja lapsille tärkeitä. Kliseistä ehkä, mutta ne luovat turvaa.

Ja vaikka aikuisena ei tuntuisi, että valoilla tai äänillä ei ole niin väliä eri kellonaikoina, niin lapsille on.

Iltaisin voi koettaa tehdä rauhallisia ja mukavia asioita. Vauvahieronta, lämmin kylpy, kirjojen katselu, laulaminen. Me saimme fysioterapeutilta ohjeeksi pitää kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa rauhallista hiljaiseloa. (No, ihan mahdotonta.)

Illalla ja yöllä kannattaa puhua aivan eri äänensävyllä. Hiljaisella, rauhallisella, tylsällä.

Pitää olla itse rauhallinen. Pitää olla.

Unipussi. Meillä merinovillainen unipussi on aivan loistava, jopa välttämätön. Se ei valitettavasti vähennä vauvan kykyä liikkua ja nousta, mutta kun vauva pyörii ja hyörii, ei peitto pysyisi mitenkään päällä.

Vanhempien vertaistukiverkostot, esimerkiksi facebookissa. Miehen mielestä tällä ei ole väliä, mutta itsestäni on huojentavaa saada välillä muistutus, että joo, muillakin on samanlaisia tilanteita. Ja tietenkin muilta voi saada oikeasti hyödyllisiä vinkkejä.

Ja sitten tää klassikko: KYLLÄ NE JOSKUS NUKKUU. (Auttaa hirveesti, eikö totta.)

Advertisement

2 ajatusta artikkelista “Vauvan nukkuminen osa 1: kun vauva ei nuku

  1. Paluuviite: Vauvan nukkuminen osa 2: unikoulu – sivuhuone

  2. Paluuviite: Lapsiperheellisyys ja juopa välillämme – sivuhuone

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s