Kysyn melko säännöllisesti oppilailta eri kursseilla, että mitä tapahtuisi jos koulusta poistettaisiin kokeet. Yleensä tämä kysymys tulee sellaisessa yhteydessä, kun keskustellaan esimerkiksi motivaatiosta, opiskelutavoista ja oppimisen merkityksestä. Aika systemaattisesti suuri osa vastaa, että sitten ei tehtäisi yhtään mitään eikä panostettaisi sitäkään vähää.
Se on varmaan autopilotti vastaus, jonka itsekin ehkä sanoisin. Mutta… Miksi minusta näyttää siltä, että etenkin peruskursseilla suuri osa menee joka tapauksessa kokeessa ”riman ali” – vaikka kokeiden ilmeisesti pitäisi ainakin heidän logiikkansa mukaan olla tuottamassa motivaatiota?
Jos IHAN OIKEASTI on niin, että koe motivoi kurssilla, niin aika heikko motivaattori se on. Ne, jotka ovat tunneilla mukana ja tekevät jotain koulunkin ulkopuolella, pärjäävät hyvin kokeessa, ja luulen että tunnilla toimiminen ei ole ainoastaan yhteydessä siihen kokeeseen, vaan vähän muuhunkin.
Koe on tuttu osa sitä tympeää kouluarkea, johon on opiskelijat ovat ehtineet itsensä aika monen vuoden aikana totuttaa. Ja mehän haluamme tehdä sitä, mikä on tuttua, vaikka se olisi kuinka perseestä.
Joku hesarin toimittaja oli pari vuotta sitten laskenut, kuinka monta koetta suomalaisen koulun läpikäyneet ovat kouluaikanaan tehneet. Älytön määrä kokeita ja arvosanoja. Älytön tuntimäärä istua kynän ja paperin kanssa yksin miettimässä sitä, että mitä luin eilen illalla.
Kokeiden korjaaminen on tässä työssä yksi tympeimmistä asioista. Koitin ekana vuonna löytää siitä kaikkea jännää, mutta… eih.
Koesuoritus kyllä jossain määrin toki osoittaa, mitä kurssin aikana opiskelija on tehnyt ja sikäli niiden lukeminen on ihan tärkeää. Kokeiden perusteella voi myös päätellä sellaisia asioita, joita ei tunneilla välttämättä näe, kuten sen, että vaikka on oltu fyysisesti läsnä, niin ei muuten – tai päinvastoin. Toisaalta koe ei välttämättä kerro siitä, mitä opiskelija oikeasti on oppinut tai ajatellut. Monet asiat voi tarvittaessa opetella ulkoa – ainakin silleen melko hyvin.
On tietenkin kiva lukea sellaisia suorituksia, joissa on omaa ajattelua, soveltamista, tai joissa muuten näkee, että opiskelija on panostanut asiaan.
Open ongelma: miten jaksaa kirjoittaa kaikkiin näihin motivoituneiden ja onnistuneiden suoritusten oheen tarpeeksi kattavat, kannustavat ja edespäin auttavat kommentit? Hyvien kokeiden korjaamiseen menee aika sikamaisen paljon. Tiedän, että tämä kuulostaa pahalta. Opettajan työhön kuuluu antaa palautetta. Mutta nimimerkillä ”kokemusta on”, tähän kirjalliseen koepalautteeseen, mutta kaikkeen muuhunkin palautteeseen saa kulumaan aivan tolkuttomasti aikaa.
Mutta sitten näkee myös alisuoriutumista. Sitä, että ei viitsitä edes leikisti vähän opetella asioita (ei sillä, että niin pitäisi tehdä). Käsin kirjoittamista ei jaksa. Ei jaksa suunnitella esseetä, eikä istua kirjoittamassa omaa ajatustaan auki. Ei ehkä ylipäätään viitsi ajatella ja kirjoittaa muuta kuin muutaman höpöhöpö -lauseen ja juosta äkkiä kokeesta pois.
Open ongelma: miten tätä tilannetta voi edes kommentoida siten, että palautteesta on hyötyä? Suorituksen takana saattaa olla vaikka mitä. (Ei oikeasti kiinnosta kyseinen oppiaine, liikaa stressiä, heikot opiskelutaidot tai muita oppimisen ongelmia. Voi myös olla muita negatiiviseen minäkäsitykseen liittyviä toimintamalleja: kun ei yritä kokeessa, ei voi epäonnistuakaan.)
Tiedän, etteivät kaikki kirjoita kommentteja ollenkaan ja harkitsen itsekin siitä luopumista juuri näistä syistä. Mutta pitäisikö sitten keksiä tilalle jotain ihan muuta? Vai pitääkö vain lähteä sille linjalle, että kokeen edessä lukee pistemäärä, ei muuta?
**
Suoritukset ja palautteet voisivat olla – ja niiden pitäisi olla – tärkeitä oppimiskokemuksia. Itsehän olen aina tykännyt esseiden kirjoittamisesta ja kaikenlaisista kokeista muutenkin (niin, meille opettajille on valitettavasti tyypillistä se, että meillä oli liian helppoa tai kivaa itsellä koulussa). Alustava kokemukseni näyttäisi viittaavan kuitenkin siihen suuntaan, että suurelle osalle perinteinen koe ei lukiossa ole palkitseva eikä motivoiva, vaan oikeasti enemmän vain tottumus.
Vaikka otsikossa ja myöhemminkin marisin kokeiden korjaamisesta, niin suurempi ongelma on itse koemuodossa. Korjaaminen vain aina paljastaa tämän tympeän todellisuuden, että koko kokeiden tekemisen pointti pitäisi miettiä uusiksi.
sivuhuone 