Vinkkejä gradun kirjoittajalle

Nyt se on palautettu.

Ja hähhäh, kierosti on otsikoitu, kuulostan viralliselta osaajalta. Mutta jos kerran tämän blogin yhtenä ideana on olla gradukellari, niin saakeli, kai sitä pitää yrittää elää väitteidensä mukaisesti. Jos se on tehty, pitäisi voida antaa viisaita vinkkejä.

Paitsi että eihän se ole tehty vielä. Se on palautettu ensimmäiselle kommenttikierrokselle, ei lopullisesti. Suuri osa viitteistä puuttuu.

Mutta enivei – mun ajatuksissa se on käytännössä nyt tehty. Loppu on viilausta. Sain melkein paniikki- tai raivoreaktion, kun luin kolmatta lukua ja huomasin, miten paska ja sekava se on. En kerta kaikkiaan ehdi muokata sitä kovin paljoa enää. Mutta on siinä joitain hyviäkin osia.

111 sivua.

28 128 sanaa.

219 028 merkkiä ilman tyhjiä.

Tällä hetkellä.

En tiedä, onko tämä ”graduprojekti” kovin hyvä kirjoittamisen aihe. On vähän, eikä ihan niin vähänkään, harmillista, että graduista tulee elämää suurempia projekteja, joista pitää tällä tavalla meuhkata. Toisaalta – en voi valehdella, etteikö projekti olisi ollut aikaa vievä ja iso osa tämänhetkistä elämääni. Se on herättänyt ajatuksia ja tunteita kaikenlaisista asioista. Ehkä siitä voi itsekseen vähän meuhkatakin.

Olen myös vähän skeptinen senkin suhteen, että erillisistä graduoppaista tai ohjeista on apua. Eihän tämän pitäisi olla kuin opinnäytetyö, joka perustuu tutkinnon aikana opittuun. Itse en olisi ikinä lukenut mitään graduoppaita. Hyvä kun jaksoin katsoa tiedekunnan sivuilta viittauskäytänteitä – joskin nekin pitäisi tässä vaiheessa olla handussa. En tiedä, olisinko osannut ottaa myöskään mitään erityisiä vinkkejä vastaan. Luulen, että tällaisen työn tekeminen tulee jostakin selkäytimestä, käytäntöineen ja tavoitteineen.

Mutta kaikesta huolimatta – tässä muutamia täysin subjektiivisia huomioita gradun – tai jonkin vastaavan – kirjoittamisesta. Ehkä jopa vinkkejä.

Istuminen

Sitä kirjoittaminen ja lukeminen on, että istuu pöydän äärellä, sopivalla korkeudella ja tarpeeksi ergonomisessa asennossa ja tuijottaa eteensä. Jotkut puhuu jonkun väliaikajumpan puolesta – ja ovat varmaan ihan oikeassa! Mutta tällaiseksi jumpaksi EI kannata ottaa pitkiä kahvitaukoja ja hengailua ympäriinsä. Tunnin ruokatauko ja sitten useampi kävely kerrosten välillä piti oman päivärytmin kasassa. Muuten pitää vain istua.

Koti vs. työ

Tein työtä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta täysin kokonaan kirjastolla. Kotona en tehnyt juuri mitään. Parina kiireisempänä aikana ja sairastellessa jonkin verran, mutta se a) aiheutti ahdistusta, b) oli melko tehotonta. On kiva, että kotona ja viikonloppuna ei tarvitse tehdä mitään.

Tämä kuitenkin vaatii sen, että käyttää oikeasti koko työpäivän gradun tekemiseen. Pitää miettiä, missä vaiheessa oma työteho on huonoa ja missä vaiheessa kannattaa vielä istua pakolla paikallaan. Edellisenä kesänä istuin – enkä saanut mitään tehtyä. Ei hyvä. Tänä kesänä muutamana päivänä meinasin luovuttaa keskipäivän väsymyksessä, mutta päätin vain vielä istua paikallani ja tehdä. Hämmentävää kyllä, olen jokaisena tällaisenakin päivänä saanut lopulta kirjoitettua vaikka mitä ja ylittänyt väsymyksen. Joskus pakottaminen on hyvä asia.

Työtapojen jakaminen

Ennen tätä kesän projektia gradu on muodostunut useista eri asioista.

1. Puhuminen aiheesta kavereiden kanssa. Tämä on tehokasta, joutuu selittämään asioita.
2. Toisten tekstien lukeminen ja omien luetuttaminen. On hyvä huomata, että teksti pitää olla muille ymmärrettävää ja luettavaa. TOSIN. Ei kannata sekoittaa päätä liikaa. Kaikki oppiaineet eivät tosiaankaan tuota samanlaista tekstiä. Omalla tekstillä ja yhdellä gradulla ei voi vastata kaikkiin mahdollisiin asioihin eikä olla ymmärrettävää kaikille. Itse asiassa jargoni on hyvin todennäköistä, eikä siitä pidä liikaa huolehtia.
3. Muistiinpanot kirjallisuudesta. Tärkeitä. Laita aina tekstien sitaattien sivunumerot muistiin. AINA.
4. Vapaa assosiointi ja omin sanoin teemojen kirjoittaminen, omat kysymykset ja typerät pohdinnat. Vie aikaa mutta hyödyttää hirveästi myöhemmin. Tarkoittaa sitä, että on jollakin tasolla jo pohdiskellut asiaa.

Tänä kesänä työtavat oli aika paljon kapeammat. Tämä oli se osio, jossa vain kirjoitetaan.

Kirjoittaminen muokkaamisena

Zizek on joskus sanonut kirjoittavansa kaiken aina kirjain kerrallaan. Kirjoittaminen on kuulemma eräänlaista huijaamista, jossa hän ei ajattele kirjoittavansa itse tekstiä, vaan jotakin muuta – ja sitten lopputulos onkin yhtäkkiä siinä.

Minulle kirjoittamisen huijaaminen on sitä, että en ajattele kirjoittavani mitään uutta, vaan muokkaavani jo olemassa olevaa. Käytin tässä syksyllä kirjoittamiani ja myös laudatur-seminaarien tekstejä. Melkein kaikki on uudelleen kirjoitettu, mutta tuntui aika paljon helpommalta.

Niissä tilanteissa, kun ei ole mitään valmista tekstiä, käytän usein keinona ajatuksen virtaa. Tyhjä paperi on hankala kiireessä. Jos en tiedä, miten muotoilisin asian, alan vain pakolla kirjoittaa sitä johonkin muotoon ja jonkinlaiseksi lauseeksi. Yleensä se on aluksi jotain ihan hirveää. Mutta sitten se on kirjoitettu, ja sitä pitää enää muokata!

Ja sitten se onkin yhtäkkiä siinä!

Paperiversiot

Kun on kirjoittanut tarpeeksi pitkän ja selkeän tekstiosion, on hyödyllistä tulostaa se ja käydä läpi mustekynän kanssa. Tällä tavalla hahmottaa tekstin rakennetta, typeriä (yleensä liian pitkiä ja monimutkaisia) lauserakenteita ja huonoja ilmaisuja.

Tämäkin kannattaa tehdä kirjastossa. Ei puistossa.

Google.docs tms.

On vaan ihan hyvä tapa jäsentää eri aiheet ja eri versiot kasassa. Minun tapani tosin ei ole paras, ja olen miettinyt miten voisin muuttaa tämän tavan: kirjoittaa ziljoona eri juttua eri paikkoihin (ennen koneelle menemistä minulla on yleensä kymmenen eri vihkoa ja eri papereita, joissa on muistiinpanoja sekavasti kaikesta mahdollisesta). Mutta docs on tällaisessakin holtittomassa tavassa ihan ok, koska dokumentit voi laittaa alakategorioihin (”sitaatteja”, ”kertaalleen lähetetyt” ”välitallennuksia”) ja otsikoida jotenkin järkevästi.

Deadlinet

Tärkeitä. Niitä kannattaa asettaa. Ne on välttämättömiä silloin, jos on oikeasti kiire aikataulu. Luulisin, että niitä olisi hyvä asettaa myös juuri silloin, kun ei ole selkeää ulkoista pakkoa. On itse asiassa helppoa muokata lauseita loputtomasti ja lukea lähteitä lisää ja lisää, pohtia tutkimuskysymyksiä ja vaikka mitä – mutta on tietty raja, jonka jälkeen ne eivät muutu juurikaan paremmiksi, oli niitä sitten mietitty kuukausi tai puoli vuotta.

Kun palauttaa jonkun jutun deadlinen kohdalla, niin – jos pystyy unohtamaan sen, että tekstissä on epäolennaisuuksia, sekavuuksia, turhuuksia, typeryyksiä, mitättömyyksiä ja mitä kaikkea – fiilis on aika hyvä. Tuntuu oikeasti kivalta saada pakettiin se, mitä piti, aikataulussa.

Perusasiat

Pitää syödä hyvin ja säännöllisesti.

Pitää nukkua paljon ja säännöllisesti.

Pitää urheilla ja olla ulkona säännöllisesti, mutta ei kannata aloittaa mitään yllättäviä ja yliraskaita treenejä. Stressi on hermostollisesti aina samanlaista, tuli se sitten fyysisestä suorituksesta tai psyykkisestä stressistä. Ei kannata kerätä itselleen molempia yhtä aikaa.

Mä oon terveyden ja kunnollisuuden kannalta siveyden sipuli. Kohtuullisuus on niinku tosi hyvä juttu. Fitter, happier, more productive, ja sitä rataa.

Itsekritiikistä…

Sitä saa olla vähän. Sen pitää kuitenkin kohdistua tekstiin, ei itseen. Ja muutenkin yleisesti ottaen, turpa kiinni. Mutta oikeasti on kyllä hyvä suhtautua omaan tekstiin myös kriittisesti. Kaikki siinä EI ole myöskään hyvää. On ihan hyvä pystyä deletoimaan jotain.

…kehuihin

Yliopistossa ei hirveästi tule kehuja. Ei varmaan muuallakaan. Niitä kannattaa antaa itselle. Oikeasti. Ei kannata puhua typeryyksistä ja mitättömyyksistä, vaan oikeasti siitä, että tekee, saa aikaiseksi, onnistuu, on ihan tarpeeksi hyvä, on ansainnut illalla kivoja asioita, ja niin edelleen.

Advertisement