Loppu alkaa lähestyä. Työ on ottanut yhä selkeämmän muodon, siinä on kaikki osiot jo olemassa johtopäätöksiä lukuun ottamatta. Äsken talletin uuden tiedoston otsikolla ”Johtopäätökset”. Sivussa lukee vielä yhtä paljon kuin otsikossa. Parin tunnin päästä tekstiä pitäisi olla vähän enemmän. Ja johtopäätösten valmis.
Työssä on johdanto ja kolme kokonaista lukua. Yksi niistä on vielä vailla viimeistä uudelleen luentaa ennen ohjaajille lähettämistä. Lähettäminen pitäisi tehdä maanantaina, mutta en tiedä ehdinkö kuitenkaan siihen. Mutta siis, jumalauta. Luvut ovat koossa. On olemassa rakenne. On olemassa tutkimuskysymys ja useampia sellaisia. On olemassa lähdekirjallisuutta ja tekstiä ja sitaatteja ja kaikkea.
Sekoisikohan ihminen, jos tällaisessa vaiheessa kaikki tekstit jotenkin posahtaisivat ilmaan ja katoaisivat iäksi?
Hieman prosessi alkaa jo ahdistaa ja tuntua puulta. Toisaalta kiire näkyy siinä, että päivät kirjastolla menevät vauhdilla. Yhtäkkiä kello on kaksi, sitten kolme, ja sitten yhtäkkiä kirjasto onkin jo kiinni. Välillä mahaan sattuu kun on niin paljon tekemistä.
Olen nähnyt jo unia – ei, en valmistumisesta – töistä. Töiden alkaminen tarkoittaa stressitason räjähdysmäistä kasvua. Ja valmistuminen ei ole gradunkaan palauttamisen jälkeen vielä edessä.
Olenkohan ihan tajuttoman onnellinen ja tyytyväinen ja helpottunut ja vapautunut, kun saan kaiken tehtyä ja paperit käteen?
sivuhuone 