Koska tähän kesään ei juuri kuulu vapaa-aikaa eikä lomaa, olin varannut viikon Konneveden tutkimusasemalle kirjoittamista varten. Juu nou, huijatakseni itseäni, että tänäkin kesänä voi tehdä kivoja juttuja.
Kaikille kirjoittamisurakka eri paikassa ei välttämättä sovi, mutta minulle viiden päivän leiritys toimi. Toinen luku on palautettu. 29 sivua tekstiä on näpytelty. Ei viittä päivää voi kyllä lomaksi kutsua, mutta ehkä se nopeutti edistämistä. Ehkä. Ainakin vähän.
Muutamana päivänä kirjoitin varsin pitkän päivän. Plussaa leirityksessä olivat pitkähköt yöunet ja hyvä sauna, jota kukaan muu ei käyttänyt. Välimatka työhuoneelle alle sata metriä ja matkalla ainoat häiriötekijät kaksi määkivää lammasta. Mä tykkään lampaista hirveästi. Eläimistä muutenkin.
Työhuone on tosi hyvä asia. En lakkaa yllättymästä siitä, miten paljon työhuone lisää työtehoa. Oikeastaan on aika ihanaa sulkea ovi, istua penkille, avata dokumentti. Ulkomaailma lakkaa vähän olemasta. Eikä facebookissa ole mitään. Ruokablogit – what a bore. Kaikki vain haluavat ottaa kuvia ruoasta ja hekumoida avokadoa. Ketä kiinnostaa. Kissagifit – no okei, niitä en hauku, vaikka ei tullut edes mieleen etsiä niitä.
Ylipäänsä oli mukavaa, ettei tullut katseltua telkkaria eikä surffailtua päättömästi mukamas kiinnostavien juttujen parissa. Vapaa-ajan vietoksi käy yllättävän hyvin ”k-kirjaimella alkavat eläimet” tai laivanupotus.
Kivointa on kuitenkin huomata, että oikeastaan tykkään gradun kirjoittamisesta ja kirjoittamisesta ylipäätään tosi paljon. Kun pääsee tiettyjen päänsisäisten ongelmien yli ja hankkiutuu sellaiseen tilanteeseen, missä on oikeutettua erakoitua kaikesta, tuntuu oikeastaan tosi mukavalta. Jos en olisi ryhtymässä opettajaksi ja jos olisi joku mielekäs tutkimusprojekti, johon osallistua – voisi kiinnostaa. Mutta ei nyt. Sitä paitsi on tämä istumisen määrä aika älytöntä.
Kun on näin tiivis aikataulu, edistymisen näkee. Maanantaina tekstiä oli ehkä kahdeksan sivua plus epämääräisiä tekstikappaleita useita sivuja. Perjantaina klo 15 palautin 29 sivua. Olo on melkein sellainen, että ”gradu kirjoittaa itse itseään”.
Nyt on kuitenkin outo fiilis. Palautin luvun ohjaajille ja painoin mahdollisimman nopeasti enteriä lähettääkseni viestin. Sitten kone äkkiä kiinni. En ole ikinä lähettänyt mitään näin lyhyessä ajassa kirjoitettua kenellekään. Mutta pitää vain jotenkin päästää irti. Pitää olla ajattelematta, mitä ne ajattelee kun ne lukee.
Soi päässä ysäribändi (vai oliko se 2000-lukua) Garbagen biisi The trick is to keep breathing.
Olin perjantaina tosi poikki. On hassua, että luvun palauttamisen jälkeen fiilis on tyhjä ja väsynyt, vaikka oikeasti on saanut aikaiseksi. Oikean reaktion pitäisi olla kai ”kännit!!!11”. Mutta en taida olla ainoa, jonka reaktiot eivät sovi kaavaan. Tai joihinkin epämääräisiin kuvitelmiin ja odotuksiin. Yksi kaveri kuvasi oman graduprojektinsa loppumista lähinnä oudoksi ”siinäkö se oli” tai pettymyksen fiilikseksi. Mutta jos tulee tyhjyyden, pettymyksen tai surun tunteita, tarkoittaako se, että kyseessä oli oikeasti joku juttu? Joku saavutus? Joku oikea virstanpylväs, joiksi graduja kai kutsutaan?
Vai kertooko tunne siitä, että homman jälkeen huomaa, että se ei ollut mitään? Että opintojen loppuun saattamisesta, gradusta, ei seurannutkaan mitään ihmeellistä, vaan koko työskentely vain asettui samalle oudolle, epätasaisesti etenevälle jaksolle nimeltä elämä, ja sen loputtomalta tuntuvalle opiskeluarjelle, jossa ei ole mitään hahmoa eikä järkeä eikä viitepisteitä? Ja teit vain jotain, jonkin, minkä lienee. Sen gradun, josta kukaan ei ole enää kiinnostunut eikä kukaan lue, eikä kysy arvosanaa. Sitten sait jonkun ihmeen paperin.
Tämä projekti ei kuitenkaan ole vielä ohi. Arvioin että yli puolivälin. Ja gradunkin jälkeen vielä kirjoittelen esseitä ennen kuin finaaliset paperit on käsissä. Ei siis vielä mitään imperfektiä. Ehkä edessä on vielä joku total mental breakdown.
On pakko myöntää, että odotan ensi kesän lomaa.
Maanantaina alkaa kolmas ja viimeinen luku. Kaksi viikko aikaa sen ja päätelmien kirjoittamiselle. Mitä enemmän saan tekstiä viimeisteltyä ja viitteitä korjattua, sen parempi.
Mutta huomenna aion tehdä jotain todella outoa ja oikeastaan aika jännittävää! Aion käydä kirkossa, messussa. Ei, en ole epätoivoinen graduprojektin suhteen. Koetan edetä toisessa projektissa, teologian opinnoissa.
Ja tämä fontti on muuten liian pieni.
sivuhuone 