What you mean tunnetyö

Peilisolut ovat aika kiinnostava juttu. Ne ovat niitä sellaisia aivojen hermosoluja, joiden avulla me muokkaamme omia tekemisiämme ja tuntemuksiamme yhteensopiviksi muiden kanssa. Peilisolut ikään kuin mallintavat muitten tekemisiä meidän omassa päässämme.

Peilisolut peilaavat myös muiden tunteita. Niinpä niitä kutsutaan myös empatianeuroneiksi. Mahdollistavat muun muassa toisen rooliin asettumisen. Ihmiseen siis, psykologisena olentona, tunteet tarttuvat (psykopaatit ovat jonkinlainen poikkeus, tunteet eivät välttämättä niinkään tartu, vaan niitä matkitaan tai esitetään taitavasti). Eroja tietenkin löytyy ”tunnealttiudessa” tai herkkyydessä.

Suuri osa töistä on jonkinlaista ihmissuhdetyötä. Ihmissuhdetaitojen merkitys voi myös yllättää; olen käynyt hierojalla, joka avautui minulle siitä, kuinka paljon asiakkaat avautuvat hänelle. Ei kuulemma olisi opiskellessa voinut aavistaakaan… Sitten on useita ammatteja ja aloja, joille suuntautuessa tietää, että ne pitävät sisällään sosiaalisia suhteita, töitä, jotka ovat erityisen vahvasti ihmissuhdetyötä. Psykologit, kaiken ikäisten opettajat ja kasvatustyötä tekevät, terveysalalla toimivat, myyjät…

Ylipäänsä: kun tekee töitä ihmisten kanssa, tekee töitä myös tunteiden kanssa. Viestimme niitä elein, asennoin, ilmein, tekemisin ja tekemättä jättämisin, joskus jopa sanoin (!). Ja niitä ei oo aina ihan helppoa käsitellä.

Lukioikäiset osaavat hallita ja olla näyttämättä tunteitaan jo paljon paremmin kuin ylä-, saati alakoululaiset ja nuoremmat. Mutta ihan kaikkeen hekään eivät pysty, vaan tunnelma oppitunnin aikana on aina aistittavissa. Riippuu täysin ryhmästä, millaiseksi se kulloinkin muodostuu. Se voi vaihdella myös tunnin aikana ja siinä voi olla ryhmän sisällä epäsynkkaa. Opettajalla on tärkeä rooli tunnelman luomisessa, mutta koska kyseessä on vuorovaikutussuhde, oppilaat vaikuttavat myös opettajaan. Mistä voi tietää, mitä milloinkin on jonkin oppilaan ajatuksissa? Millainen päivä on menossa, mitä asioita on tapahtunut illalla, mitä aamulla, mitä tuntien jälkeen tulee tapahtumaan? Olen näiden kuukausien aikana joutunut myös miettimään, vaikuttavatko oppilaat minuun jotenkin liikaa, vai onko tämä vain ”uran alun” uutuutta ja epävarmuutta. Olenko jotenkin erityisen altis tunteiden tarttumiselle?

OKL:ssä ei juuri puhuttu mistään tunnetyöskentelystä. Tai ehkä puhuttiin, jossakin yksittäisessä luennossa, sivulauseissa. Itse tosin kirjoitin siitä joitain esseitä, kun aihe on kiinnostanut jo aiemmin. Nyt työskennellessä huomaa, että tunnetyöskentely on todellakin yksi niistä aihealueista, jotka herättävät eniten itsessä ajatuksia. Tai siis tunteita, jotka taas herättävät ajatuksia.

Olen minä pettynyt siitäkin, kun en ole osannut hoitaa hommaa pedagogisesti niin, että KAIKKI OPPIVAT KAIKEN, mutta tiedostan, että oppimisen prosessi on niin monimutkainen asia, ettei tuon vaatiminen ole mitenkään mielekästä. (Mitä edes tarkoittaa, että oppii ”kaiken”? Minkä ihmeen kaiken?!) Mutta paljon merkityksellisempiä ovat oppilaiden kokemusten ja tunteiden taso, mitä siihen liittyykään. Oppiaines on se, minkä pitää viedä mukanaan, mihin syventymiseen oppilas tulee johdattaa, mutta siitä huolimatta tunnin ilmapiiri on keskeisempää. Kukaan ei opi ahdistuneena, pettyneenä, turhautuneena, pelokkaana, väsyneenä.

Oppilaan turhautumisen tai pettymyksen näkeminen on kauheaa. Siitä saattaa jälkikäteen, kun istuu bussissa kotiin, tulla melkein pahoinvoiva olo.

Oppilaan innostuksen herääminen ja halu yhtäkkiä alkaa paneutua johonkin taas aiheuttaa voitonriemua (en keksi parempaa sanaa), ja joskus jopa äidillistä intoilua. Mun ihkut oppilaat! (Joo, joo, ne on lukiolaisia, ei saisi sanoa näin.) Tällaiset ajatukset pitää tietenkin jossain määrin piilottaa, mahdollisesti kehua sillä tavalla, että kokemus autonomiasta säilyy. Ei sillä tavalla, että kuvittelisin omivani oppilaat tai heidän osaamisensa.

Oppilaan laiskottelun ja välinpitämättömyyden näkeminen taas – no, synnyttää suoraan sanottuna turhautumista ja lukuisia muita negatiivisia tunteita. Sen verran negatiivisia, ettei kannata kirjoittaa niitä aukikaan.

Jokaisen tunnetilan kohdalla, erityisesti viimeisen, pitää tehdä reflektiivistä ajattelua, tunnetyötä. Laiskat oppilaat saavat minun tunnetilani ärsyyntyneeksi, mutta tietoisella tasolla tiedän, että a) laiskotteluun ja välinpitämättömyyteen voi olla monia syitä, joista en ole tietoinen, b) laiskottelu ei kerro oppilaasta vielä juuri mitään, c) voin hyvin olla itse laiskotteluun osasyyllinen. En saa antaa sen vaikuttaa liikaa omaan toimintaani.

(Lisäksi, in the end, oppilaatkin tekevät itse valintoja. Minä voin yrittää saada heidät tiedostamaan, että he tekevät valintoja ja että valinnoilla on merkitystä, mutta en voi päättää kenenkään puolesta. Elämä ja ajattelu menevät jotenkin ihan toisella tavalla. Emme me osaa joka hetkellä olla järkeviä ja kuunnella aina viisaita neuvoja. Sitä paitsi jotkin, ehkä jopa suurin osa neuvoista, voivat olla myös huonoja.)

Usein huomaan, että tunnin tai koulupäivän jälkeen on jotakin tunteita menossa, muttei ole aivan varma, mitä ne ovat. Se on outoa. Ei ole varma, mihin pitäisi tarttua, eikä osaa oikein nimetä olotilaa tai niitä tunteita. Yleensä tilannetta on purettava aluksi tapahtumisten kautta: mitä tapahtui milläkin tunnilla, millaisia ajatuksia välähti… Jotta omia tunnetilojaan voi alkaa purkamaan, pitää myös miettiä, miksi ne syntyvät ja mistä ne kertovat. Miksi juuri tämä asia herättää tällaisen tunteen?

Yksi ajatus artikkelista “What you mean tunnetyö

  1. Paluuviite: Negatiiviset tunteet sosiaalisessa mediassa – sivuhuone

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s