Muisti
Tämän päivän muistiinpanot koskevat muistamista ja ajattelua. Tää on aika itsestäänselvää settiä, mutta menköhön. Pitää katsoa myöhemmin, josko näistä muodostaisi vielä pureskellumman kirjoitelman. Kumpikin on suht tärkeä aihe, mutta erityisesti ajattelun käsittelyä tulee Vygotskilla monessa muussa tekstissä melko paljon, joten tämä ei tunnu itselle kovin freesiltä.
Kuten tiedetään, väline (tool) on Vygotskille tärkeä käsite. Hän esittelee kaksi oppimisen muotoa. 1) lapsi voi opetella muistamaan asioita suoraan, ulkoa, tai 2) lapsi voi opetella asioita muistivälineiden avulla.
Kun jokin asia opetellaan ulkoa, muistamisen kytkös tehdään suoraan muistettavaan asiaan. Kun taas asioita opitaan muistivälineiden avulla, prosessi on täysin erilainen. Operaatiossa ei tarvita yhtä paljon muistia kuin kykyä luoda uusia yhteyksiä ja struktuureita. Oppiminen perustuu siten ”psykologisten keinojen” käyttämiseen. Välineiden käyttö muistamisen ja oppimisen avustamiseksi on nerokasta, vaikkakin se vaatii tietyssä mielessä ajattelulta enemmän työtä.
Kumpi keino on parempi? On selvää nykytutkimuksenkin perusteella, että oppiminen on tehokkaampaa, kun opeteltavaa asiaa käsitellään ja jäsennetään se omaan mieleen, aiempaan tietoon ja tehdään siten merkitykselliseksi.
Paremmuus ei kuitenkaan ole erottelun ainoa pointti ja pätee vasta lapsen kehittyessä. Vygotskin mukaan muistin käyttö kehittyy samalla tavalla kuin muutkin psykologiset toiminnot. Muistilla on eri funktio lapsella ja aikuisella (tai vanhemmalla lapsella). Kun lapselle ajattelu on muistamista, aikuiselle muistaminen on ajattelemista. Pieni lapsi käyttää muistamista eräänlaiseen ”viittaamiseen”. Maailman struktuurin hahmottuminen perustuu sille, että lapsi alkaa muistaa ja oppia asioiden nimiä. Aikuisella taas on olemassa loogisia muistirakenteita. Ne perustuvat siihen, että ihminen on aktiivisesti luonut koko elämänsä ajan tällaisia psyykkisiä muistamisen rakenteita (erilaisten muistin apuvälineiden avulla). Tätä tarkoittaa, että aikuisen muistaminen on ajattelemista. Myöhemmin muistitutkimukseen on tuotu esimerkiksi miellekarttojen käsite. Kyse on jokseenkin samasta asiasta. Aikuiselle muodostuu ajatteluun karttoja.
Ajattelu
”All systems of mental functions in the child will depend on the stage he has attained in the development of word meaning.”
Miten ajattelu kehittyy? Vygotski esittelee tuttuun tapaan aluksi useita teorioita ajattelun kehityksestä ja erittelee niiden ongelmia (assosiatiivinen psykologia, behaviorismi, idealistinen Wurzburgin koulukunta). Ne kaikki tarkastelevat ajattelun kehittymistä vääristä lähtökohdista. Vygotski esittelee myös ”strukturaalisen teorian”, johon hän lukee myös kuuluvan Piaget’n. Tässä teoriassa tarkastellaan lapsen kehitystä eri kehitysvaiheiden kautta. Muiden Vygotskin kirjoitusten perusteella tähän voidaan avata taustaa sen verran, että vaikka Piaget onkin Vygotskin paljon arvostama empiirinen tutkija ja tärkeä ajattelija, ongelmana usein Piaget’lla ovat metodin puutteet ja tarkasteltujen ilmiöiden funktioiden puutteellinen ymmärrys. Vygotskilaisesta näkökulmasta Piaget etenee liian kaavamaisesti (positivistisesti?), eikä tunnista ilmiöiden sisäistä dynamiikkaa.
Niin Piaget kuin Vygotskikin tarkastelevat lasta ”autistisena”, mikä tarkoittaa sitä, että heidän mukaansa lapsen ajattelu on luonteeltaan autistista (vaikka lapsi ei olekaan autisti sanan medikaalisessa mielessä). Se tarkoittaa sitä, että ajattelua ohjaa mielihyväperiaate, se on sisäänpäin kääntynyttä, ei niinkään ajattelua kuin ”liitelevää uneksimista”. Toisin sanoen se ei ole vielä käsitteellistettyä. Lapsi kuitenkin kehittyy jatkuvasti ja kehitys tapahtuu yhteydessä sosiaaliseen maailmaan. Sosiaaliseen maailmaan kytkeytyminen edellyttää lapselta aikuismaisen ajattelun kehittymistä, siis käsitteellisen ajattelun kehittymistä. Kieli, jonka opimme, vaatii ajattelun ”pilkkomista” pois sen uneksivasta tilasta. Näin ajattelu muuttuu sosialisoiduksi. Sosiaalinen on ulkomaailman muoto, joka on mukautettava lapsen ajatteluun. Piaget kutsuu tätä ”lapsen ajattelun sosialisaatioksi”.
Vygotskin mukaan keskeinen ongelma on ajattelun tarkastelussa on se, miten voimme selittää rationaalisen, merkityksellisen ajattelun kehittymisen. (Tämän moniulotteisen aiheen käsittely on tässä kapeaa, hän huomauttaa.) Kysymykseen monillakaan teorioilla ei ole vastausta. Ne tarkastelevat ajattelun kehitystä ikään kuin ”sen itsensä sisältä” tai jonakin ulkokohtaisena tapahtumaprosessina, jolloin toiminnan funktio ja merkitys ei tule otetuksi huomioon. Mutta ajattelua ei voi erottaa merkityksestä, kuten sanaakaan ei voida erottaa sen merkityksestä. Vygotski esittää, että ajattelun kehityksessä ei voida pidättäytyä vain semioottisen, merkityksen, parissa mutta ei myöskään tarkastella ajattelua vain kielillisen kuoren, ulkokohtaisten rakenteiden tasolla.
Puheen semioottinen ja ulkoinen aspekti kehittyvät Vygotskin mukaan toisilleen päinvastaiseen suuntaan. Sanojen ulkoisen muodon tasolla lapsi etenee yhdestä sanasta kohti kokonaista lausetta (eli jatkuvasti ilmaisun eritellympään muotoon, uneksivan maailman yhä pienemmäksi pilkkomiseen). Sanojen merkityksen tasolla yksittäiset lauseet, ilmaisut ja lopulta sanat tarkentuvat ja syvenevät jatkuvasti. Lisäksi, Vygotski huomauttaa, sanojen merkityksen kehittyminen ei lakkaa siihen, kun lapsi suurin piirtein ymmärtää ja osaa toimia sanotun perusteella.
Nyt. Erittäin tiheän tiivistelmän jälkeen: missä on nakki? Tai pihvi, mikä lie.
Ajattelu ei kehity idealistisesti ja myötäsyntyisesti. Se ei kehity tyhjästä. Ajattelu ei myöskään rakennu täysin ulkopuolelta havaintojen perusteella siten, että ulkomaailman ilmiöt assosioidaan ja linkitetään yhteen. Nämä kaksi vastakkaista kuvaa vastaavat itse asiassa tietoteoreettisen empirismin ja rationalismin peruseroa karkeimmillaan.
Lapsen ajattelu syntyy sosiaalisen kanssakäymisen myötä. Sosiaalista maailmaa kuvaava, ylläpitävä, rakenteistava kieli on mukautettava ja se mukautuu osaksi lapsen ajattelua. Prosessi ei siis ole sama kuin empiristinen käsitys ulkomaailman siirtymisestä sellaisenaan mielen puhtaaseen tauluun. Prosessia ei tapahdu, jos siihen ei ole tiettyjä edellytyksiä, kuten suht (neurologisesti) terve yksilö ja sosiaalinen kasvuympäristö.
sivuhuone 